Psst…Late Lammas valloittaa valkokankaat helmikuussa. Saimme juuri vahvistuksen, että elokuvan tähti, Late, saapuu Matin-Tupaan yllätysvierailulle perjantaina 6. ja sunnuntaina 8. helmikuuta. Siispä punainen matto esiin ja kamerat laukaisuvalmiiksi – Tällaista julkkista ei Matin-Tuvassa ole ennen nähty!
Vierailun aikana pienet (ja vähän isommatkin) Late-fanit voivat halata suosikkilammastaan, ottaa tämän kanssa yhteiskuvia ja pyytää idoliltaan nimmaria. Saapa nähdä, millaisia harakanvarpaita..eh, siis sorkanjälkiä Late saakaan aikaiseksi.
Laten taustajoukot Matin-Tuvassa loihtivat fanien iloksi kasvomaalauksia; kuvien aiheena tietenkin tapahtuman bää-tähti!
Fanit voivat myös piirtää kotona paperille oman näkemyksensä tästä valkokankaan veikeästä vilpertistä. Late ottaa omakuviaan mielellään vastaan.
Kaiken riemun kruunaa Late Lammas -elokuva. Näytökset perjantaina 6.2.2015 klo 18.00 ja sunnuntaina 8.2.2015 klo 14.00 ja 16.00. Liput: alle 9-vuotiaat 8 euroa, muut 10 euroa.
Late Lammas on paikalla perjantaina 6.2. klo 17-18 ja sunnuntaina 8.2. klo 13-14 ja 15-16.
Vanhemmille tiedoksi: Englannista kotoisin oleva Late ei erityisemmin pidä lumesta ja pakkasesta, joten vietämme tapahtumaa Matin-Tuvan aulassa. Sanotaanpa sekin, että Late osaa halutessaan puhua ja nauraa, eikä aiheuta kenellekään allergiaa. Elokuva kestää 1 h 25 min. 4–7-vuotiaat lapset tarvitsevat aikuisen mukaansa katsomaan elokuvaa.
Tule mukaan – luvassa on bäää-ttömän hauskoja hetkiä Laten seurassa!