Mitä on uskonnollinen elokuva? Mikä tekee elokuvasta uskonnollisen? Miten tulkita elokuvia uskonnollisesti? Miksi esimerkiksi ”Teräsmies” ja ”The Truman Show” voisivat olla uskonnollisia elokuvia? Onko olemassa kristillistä elokuvaa?
Uskonnollisen elokuvan mahdollisuutta ja kysymyksiä pohditaan elokuvateatteri Matin-Tuvassa Ylistarossa 2. pääsiäispäivänä 21.4.2014. Uskonnollisen elokuvan tunnusmerkkejä, tasoja ja tulkintaa pohtii alustuksessaan Isonkyrön kirkkoherra Artturi Kivineva.
Alustuksen jälkeen katsotaan Xavier Beauvois’n ohjaama palkittu draama Jumalista ja ihmisistä (2010). Ranskalaisfilmi kuvaa pienen trappistimunkkien ryhmän elämää luostarissa Algeriassa vuonna 1996 ja heidän kohtaamaansa terrorin uhkaa. Elokuvan jälkeen varataan aikaa keskustelulle.
Alustus alkaa klo 12.30 ja elokuva klo 13. Lipun hinta näytökseen on 6 euroa. Isostakyröstä järjestetään bussikuljetus tapahtumaan.
Tapahtuman järjestävät elokuvateatteri Matin-Tupa, Isonkyrön seurakunta ja Ylistaron kappeliseurakunta yhteistyössä.