”Suomen Filmikamari ry:n arvion mukaan vuonna 2014 Suomessa käytiin elokuvissa noin 7,5 miljoonaa kertaa. Kotimaista elokuvaa käytiin katsomassa yli 2 miljoonaa kertaa. Kotimaisen elokuvan katsojaosuus oli lähes 27 %. … Koko maassa kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli viisi kotimaista elokuvaa (Mielensäpahoittaja, Risto Räppääjä ja liukas Lennart, Kummeli V, Onneli ja Anneli, Muumit Rivieralla), joista koko vuoden katsotummaksi lähes 460 000 katsojalla päätyi Mielensäpahoittaja. Hobitti – Viiden armeijan taistelu nousi muutamassa viikossa vuoden toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi.”
(Filmikamarin tiedote: Kotimainen elokuva siivitti elokuvateatterit hyvään vuoteen)
Matin-Tuvassa katsotuimpien elokuvien listalle ylsivät mm. maanlaajuisestikin katsotuimmat elokuvat (Mielensäpahoittaja, Risto Räppääjä ja liukas Lennart, Onneli ja Anneli sekä Kummeli V). Näiden lisäksi Matin-Tuvan TOP 10-listalla on myös paikallisten tekijöiden dokumenttielokuvia (Isoviha ja Tie Tampereelle) sekä Filmiä ja valoa -elokuvafestivaalilla nähty vanha klassikko (Jääkärin morsian).
Kotimaiset, paikalliset ja lapsille suunnatut elokuvat vetivät yleisöä Matin-Tupaan vuonna 2014.
Elokuvateatteri Matin-Tupa, kymmenen katsotuinta elokuvaa 2014
1. Mielensäpahoittaja
2. Risto Räppääjä ja liukas Lennart
3. Isoviha (Juha Rinnekarin dokumentti / Filmiä ja valoa -elokuvafestivaali)
4. Onneli ja Anneli
5. Kummeli V
6. Jääkärin morsian (100 vuotta jääkäriliikkeen syntysanoista / Filmiä ja valoa -elokuvafestivaali)
7. Tie Tampereelle (Iikka Löytyn dokumentti / Sisällissodat Suomen historiassa -seminaari)
8. Lego elokuva
9. Lentsikat
10. Noah