ETUSIVU » Uutiset » Aallon syntymäpäivää juhlitaan Matin-Tuvassa 3.2.2014

Aallon syntymäpäivää juhlitaan Matin-Tuvassa 3.2.2014

Alvar Aallon syntymäpäivänä, maanantaina 3.2.2014 klo 18.00 järjestetään Elokuvateatteri Matin-Tuvassa Ylistarossa kaikille avoin seminaari Alvar Aallon suhteesta elokuvaan.

Elokuvat kiinnostivat Aaltoa ja Aalto elokuvia

Elokuva on usein dokumentoinut arkkitehtien suunnittelemia rakennuksia ja kaupunkeja. Ja ainakin yhtä usein se on luonut valkokankaalle mielikuvituskaupunkeja ja tapahtumapaikkoja. Alvar Aalto oli elokuvasta kiinnostunut ja hän kuului Suomen ensimmäisen elokuvakerhon, Projektion, perustajiin vuonna 1935.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) ohjelmistosuunnittelija Antti Alanen kertoo seminaarin aluksi Alvar Aallon suhteesta elokuvaan.

Alanen avaa tulevaa esitelmää: ”Alvar Aalto syttyi elokuvasta 1920-luvulla, innoittajanaan mm. saksalainen Bauhaus-arkkitehtikoulu, jossa elokuva nähtiin modernien taiteiden kohtauspaikkana. Aallon suosikkeihin kuului Charles Chaplin, ja Göran Schildt antoi mahtavan Alvar Aalto -elämäkertasarjansa yhden osan nimeksi Nykyaika Chaplinin samannimisen elokuvan mukaan. 1930-luvulla Aallosta tuli vakavan suomalaisen elokuvataiteen harrastuksen tulisielu ensimmäisessä suomalaisessa elokuvakerhossa, joka sai nimekseen Projektio.”

Esitelmän jälkeen päästään nauttimaan harvinaisista dokumenteista, jotka on saatu seminaarin ohjelmistoon lainaksi KAVI:sta.

Paikallisina, Aalto-keskuksen syntyä 1957–1963 kuvaavina elokuvina nähdään:

Veli Kaakisen – Aarno Mäkiahon filmaama Kirkonrakentajat; Lakeuden Ristin rakennustyö ja Ossi Polarin filmaama Seinäjoen kaupungintalon rakentaminen. Yleisön toivotaan tunnistavan elokuvissa esiintyviä henkilöitä. Elokuvat ovat Seinäjoen kaupungin ja seurakunnan arkistoista.

Lisäksi nähdään kaksi KAVI:n arkistosta lainaksi saatua dokumenttielokuvaa:
Veikko Laihasen vuonna 1962 valmistunut Suomen Akatemian jäsenet – Alvar Aalto ja Eino Ruutsalon vuonna 1972 valmistunut Alvar Aalto.

Seminaaria tukeva näyttely

Matin-Tuvan aulassa on esillä Alvar Aallon suunnittelemien elokuvateatterirakennusten piirustuksia ja havaintokuvia. Niiden alkuperäiskappaleet ovat Alvar Aalto -museossa.

”Alvar Aalto on mielenkiintoinen ja monipuolinen persoona, jonka töistä parhaiten täällä Seinäjoella tunnetaan Aalto-keskus. On hienoa päästä tutustumaan persoonaan vielä paremmin tästä näkökulmasta ja nähdä hänen suunnitelmiaan elokuvateattereista. Mielenkiintoista on myös nähdä, moniko yleisöstä tunnistaa paikallisissa elokuvissa näkyviä henkilöitä ja löytyykö yleisöltä tarinoita rakennusvaiheista.” pohtii kulttuuritoimenjohtaja Leena Kråknäs.

 

klo 18.00 Tilaisuuden avaus
– filosofian tohtori Marjo Kamila
klo 18.05 Alvar Aallon suhde elokuvaan
– ohjelmistonsuunnittelija Antti Alanen, Kansallinen audiovisuaalinen
instituutti (KAVI)
klo 18.55 Tauko
klo 19.20 Kirkonrakentajat: Lakeuden Ristin rakennustyö 1957-1960
(kaitaelokuva, 15 min, om. Seinäjoen seurakunta)
– elokuvan henkilöiden tunnistaminenSenäjoen kaupungintalon rakentaminen 1961-1963
(kaitaelokuva, 15 min, om. Seinäjoen kaupunki)
– elokuvan henkilöiden tunnistaminenSuomen Akatemian jäsenet – Alvar Aalto
(dokumenttielokuva, valmistaja Veikko Laihanen 1962, 10 min, om. KAVI)Alvar Aalto
(dokumenttielokuva, valmistaja Eino Ruutsalo 1972, 19 min, om. KAVI)
klo 20.20 Loppukeskustelu
– filosofian tohtori Marjo Kamila

 

Matin-Tuvan aulassa: arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemien elokuvateatterirakennusten piirustuksia ja havaintokuvia (Alvar Aalto -museo, Jyväskylä)

Seminaari on avoin kaikille. Seminaarilippu 6,00 euroa.

Tulosta seminaariohjelma täältä!

Järjestäjät

Seminaarin järjestävät Elokuvateatteri Matin-Tupa ja Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut. Seminaari on osa vuoden vaihteessa päättynyttä kulttuuripalveluiden hallinnoimaa Aaltoa kulttuurimatkaillen –hanketta.

Seminaarilippu maksaa kuusi euroa.

Lisätietoja

Elokuvateatteri Matin-Tupa / Anssi Luoma 041 475 4739