Hirttämättömät

Tulevaisuuden Suomi on muuttunut pähkähulluksi. Tylsistynyt nuori, Viola, saa mestarillisen idean. Hän päättää huijata surullisenkuuluisaa Yksinäistä Ratsastajaa ja hänen apuriaan Tontoa. Viola tekaisee itsestään etsintäkuullutuksen, ja ottaa Gonzales-nimisen maatierosvon identiteetin. Viola/Gonzales antautuu omituiselle rosvokaksikolle, … Lue lisää

Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin

Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin on dokumenttielokuva yhtyeestä, joka muistetaan lyhyestä iästään huolimatta edelleen yhtenä ikonisimmista suomirockin bändeistä kautta aikojen. Elokuva kertoo paitsi yhtyeen 40-vuotisjuhlakonsertista ja siihen valmistautumisesta, myös yhtyeen historiasta ja sen jäsenten … Lue lisää

Koputus

Metsän siimeksessä sijaitsee ränsistynyt omakotitalo; nyt jo aikuisten päähenkilöiden lapsuudenkoti, johon he palaavat vuosien jälkeen tekemään vanhempiensa kuolinpesän selvitystä. Taloa ja metsää varjostaa synkkä historia – 15 vuotta aiemmin kolmikon isä on löydetty talosta … Lue lisää

Vekkula The Movie – Taiga The Action Movie

Linnanmäen Vekkulaa ja Taigaa – historia ja nykyaika kohtaavat Matin-Tuvassa. Mika Koivusalon kaksi Linnanmäki-aiheista elokuvaa esitetään Matin-Tuvassa 20.2.2023 klo 15. Koivusalo alustaa näytöksen. Linnanmäen superfani Mika Koivusalon kaksi Linnanmäki-aiheista elokuvaa esitetään Matin-Tuvassa 20.2.2023 klo … Lue lisää

Kaukokatseinen Mannerheim

Vuonna 2022 valmistunut dokumenttielokuva Kaukokatseinen Mannerheim kertoo uusimman tutkimuksen valossa, mitä Mannerheim teki Suomen hyväksi ja miten hän valmistautui tähän suureen tehtävään. Elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus ovat Nina Schleiferin ja Jyrki Uutelan, kuvaus Tapani … Lue lisää

Risto Räppääjä ja villi kone

Risto on pitkästynyt, koska Nelliä kiinnostaa vain nuori poppari Ville Pyry. Kaikki muuttuu, kun Lennart Lindberg lainaa Ristolle vanhan konsolipelinsä. Rauha Räppääjä uumoilee, että kesästä tulee rauhallinen, sillä Risto istuu päivät pitkät omassa huoneessaan. … Lue lisää

Jope ite

Koulukiusatusta ylipainoisesta pojasta kasvoi suuren yleisön rakastama koomikko, kansantaiteilija Jope Ruonansuu. Hän oli monipuolisuudessaan laaja-alainen viihdetaiteilija, mutta erityisesti imitaattori, joka pystyi matkimaan yli 150 hahmoa valtaapitävistä henkilöistä. Jopen matka kulki rillumarei-kulttuurin luontevana jatkeena. Hän … Lue lisää

Skimbagirls

Skimbagirls kertoo neljästä ystävyksestä jotka ovat nuoruusvuosista lähtien tavanneet vuosittain eri laskettelukohteissa. He kutsuvat itseään Skimbagirlseiksi, vaikka he eivät hiihdä metriäkään eikä heitä hyvällä tahdollakaan voi kutsua enää tytöiksi. Naiset kohtaavat jälleen, kun Emma … Lue lisää

Sisu

Syvällä Lapin erämaassa Aatami Korpi (Jorma Tommila) etsii kultaa. Ajoittain pommikoneiden ylilento ja etäiset sodan äänet kuuluvat kirkkaina syysöinä. Viimein raskas työ palkitaan ja kultapöly vaskoolissa kasvaa kultakimpaleiksi. Aatami lähtee viemään kulta-aarrettaan lähimpään kaupunkiin. … Lue lisää

80 vuotta talvisodan päättymisesta

Keskiviikkona 11.3. klo 18: sotahistorioitsija Eeva Tammi esitelmöi eteläpohjalaisista Äyräpäässä ja Taipaleella talvisodassa. Esitelmän ja yleisökeskustelun jälkeen nähdään dokumenttielokuva Ylistarolaisia talvisodassa ja kotirintamalla. ********************** Ylistarolaisia talvisodassa ja kotirintamalla -elokuvassa aikalaiset – Oiva Hölsö, Hertta … Lue lisää

1 2 3 4 5